Hyväksyntä - Arvokas asenne pitkittyneen kivun, sairauden ja muiden vaikeuksien edessä

Hyväksynta on termi joka usein herättää tunteita. Luultavasti osittain siksi, että termin merkitys voidaan helposti ymmärtää väärin ja osittain siksi, että vaikeuksia ovat yksinkertaisesti kivuliaita.

Mentaalisella tasolla ymmärrämme kaikki että kipu, sairaudet ja muut vaikeudet ovat osa elämää ja useimmat meistä voivat mentaalisella tasolla hyväksyä sen. Mutta hetkessä kun elämä tuo meille myrskyn ja kärsimys on suuri, vaikuttaa siltä ​​että hyväksyminen ja muu elämänviisaus on monelle meistä kaukana ja sen sijaan on vastenmielisyyttä, vaikeita tunteita ja voimakkaita reaktioita.

Mutta kuinka hyväksyä sen, mikä tuntuu mahdottomalta hyväksyä? Kipu, sairaus, ikääntyminen, huononvointi, rajoitukset, kuoleminen, ero, petos, epäoikeudenmukaisuus, valhe, väkivalta jne. Ja mitä se meille toisi, hyväksyä se mitä yksinkertaisesti emme halua hyväksyä?

Yleinen väärinkäsitys on että hyväksyminen tarkoittaa että "tämä on nyt vaan hyväksyttävä" tai "pitää nyt vain tähän tottua". Hyväksyminen ei ole mitään passiivista eikä sillä ole mitään tekemistä luopumisen tai alistumisen kanssa, eikä se myöskään tarkoita että meidän pitäisi pitää jostain josta emme todellisuudessa pidä tai suorastaan ​​vihaamme.

Hyväksyminen tarkoittaa nähdä kirkkain silmin todellisuus sellaisena kuin se on, juuri nyt, ja selkeästi toimia niiden ehtojen mukaisesti, jotka todellisuus on tuonut mukanaan.

Mikäli meillä on vahva vastenmielisyys jotakin kohtaan tai jos koemme vaikeita ajatuksia ja tunteita, reaktiona johonkin, meidän ei tarvitse muuttaa näitä kokemuksia ja yrittää ajatella muita ajatuksia ja tuntea muita tunteita. Sen sijaan voimme myös rehellisesti tarkkailla vastenmielisyyttämme ja reaktioitamme siihen mikä meitä piinaa ja 'hyväksyä' tai todeta että "tämä hetki on jo tosiasia ja myös ajatukseni ja tunteeni ovat jo tässä - tämä on minun kokemukseni juuri nyt".

Hyväksymiseen kuuluu siis myös se, että annamme sisäisten kokemustemme jostain olla sellaisia ​​kuin ne todellisuudessa ovat – kuitenkin samaistumatta ajatuksiimme ja tunteisiimme, eli emme tulkitse niiden sisältöä absoluuttiseksi totuudeksi.

Hyväksymisen arvon ymmärtämiseen voi auttaa ymmärtämään hyväksymättömyyden seuraukset. Kun emme voi tai halua hyväksyä hetkeä sellaisena kuin se on, vastustamme sitä mikä on jo tosiasia. Kun kiellämme tosiasian, yritämme pakottaa asiat olemaan sellaisia ​​kuin ne eivät ole, ja tällainen lähestymistapa hetkeen voi aiheuttaa kärsimystä ja toissijaisia ​​vaikeuksia.

Kun emme halua nähdä jotain sellaisena kuin se on, luomme sisäisen konfliktin. Sisällämme oleva konflikti on todellisuuden kuin se on ja sen välillä kuinka todellisuuden 'pitäisi' olla. Kun luomme 'pitäisi, johon alitajuisesti takertumme, luomme samanaikaisesti toissijaista stressiä ja kyvyttömyyden rentoutua. Stressi on siis seuraus siitä että yritämme olla 'siellä' kun olemme itse asiassa 'tässä'.

Ei ole mitään väärää siinä että haluamme muuttaa asioita joihin olemme tyytymättömiä. Ilman tavoitteita, visioita ja kykyä pyrkiä niihin emme pystyisi luomaan elämää, jota haluamme elää, tai auttamaan muita luomaan edellytyksiä hyvälle elämälle. Pyrkimisen etupuoli on siis positiivinen, mutta sisältää kuitenkin myös varjopuolen.

Pyrkimisen varjopuolen kanssa meidän on elettävä jos pyrkiminen syntyy haluttomuudesta 'hyväksyä' ja tehdä yhteistyötä todellisten ulkoisten ja sisäisten olosuhteiden kanssa, joissa olemme juuri nyt. Laiminlyömme silloin tätä hetkeä, joka kliseisesti on itse asiassa ainoa hetki, joka meillä koskaan on. Kaikki muu kuin tämä hetki on olemassa vain muistojen ja mielikuvituksien muodossa (jotka syntyvät ajatusten muodossa ja niitä ajatuksia koemme juuri nyt).

Kun valitsemme todella kokea ja hyväksyä tämän hetken sellaisena kuin se jo on ja samalla sallia itsemme ajatella ja tuntea mitä jo ajattelemme ja tunnemme, ilman takertumista tai tukahduttamista, voimme toimia selvinpäin koko olemuksemme kanssa, yhteistyössä tämän hetken edellytyksien kanssa. Kun onnistumme tässä, on myös paljon suurempi todennäköisyys että voimme olla läsnä ja hyväksyä myös sitä seuraavan hetken ja luoda siten positiivisen kehityksen jossa olemme itse kipparina ohjaamassa laivaa, säästä riippumatta, viisaan suuntaan.

Kivun ja sairauden kanssa eläminen tai muissa vaikeuksissa oleminen tarkoittaa todennäköisyydellä että emme koko ajan pääse ohjaamaan myötätuulen ja auringonpaisteen kanssa. Vastatuulia ja myrskyjä tulevat vastaan ja joudumme silloin jatkaa eteenpäin siksakkuvion mukaan, laskemaan ankkurin tai etsimään tietä takaisin turvallisempaan vesiin, kunnes myrsky on ohi. Ja vaikka todellakin teemme parhaamme navigoidaksemme viisaudella, ajaudumme kuitenkin silloin tällöin karille.

Karille ajamisessa ei ole mitään väärää. Se on osa matkaa ja kun se tapahtuu, se on jo tosiasia. Jos olemme valmiita 'hyväksymään' sen ja samalla hyväksyä vastenmielisyydemme, saamme jälleen uuden mahdollisuuden toimia viisaasti siinä hetkessä. Näin me myös kasvamme ja opimme pitämään itsestämme vähän paremmin huolta, hetkestä hetkeen, ja tulemme myös vastaanottavaisemmiksi nautinnolle, rentoutumiselle ja rauhalle.

Elämän ja itsemme hyväksyminen voimme harjoitella, ja harjoitus tekee mestarin. Henkilökohtaisesti koen että mindfulness on äärimmäisen hieno tapa syventää itsetietoisuutta ja hyväksymiskykyä, mutta on myös monia muita lyömättömiä lähestymistapoja.

Majatalo

- Rumi

Ihmisenä oleminen on kuin majatalo, vierasmaja.

Joka aamu tulee uusi vieras. Ilo, masennus, ilkeys, äkillinen tietoisuuden hetki,

kaikki tulevat kuin odottamattomat vieraat.

Toivota tervetulleeksi ja ota ne kaikki vastaan!

Vaikka ne olisivat murheiden joukkio,

joka raastaa raivokkaasti talosi tyhjäksi huonekaluista,

kohtele silti jokaista vierasta kunnioittavasti.

He voivat olla tyhjentämässä sinua uutta iloa varten.

Synkkä ajatus, häpeä, kauna,

ota ne vastaan nauraen

ja kutsu ne sisään.

Ole kiitollinen kaikista tulijoista,

sillä niistä jokainen on lähetetty jostakin tuolta puolen sinulle oppaaksi.

// Jonas Lönnqvist